torstai 26. marraskuuta 2015

Busy days and sleepy nights

Pitkästä aikaa pääsin ja kerkesin nyt kirjottelemaan tänne! Tää viikko on ollut töissä niin kiireinen ja hektinen, että kun kotiin pääsee on ihan tajuttoman väsynyt ja jalat on heitettävä kattoon. Joka päivä on tällä viikolla töissä ollut kokousasiakkaita joka lähtöön niin siinä on hommaa riittänyt koko päiväksi. Tänään esimerkiksi pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla työskentelemään kahvilan/bistron puolella, kun oli työväenpulaa ja olin juuri viime viikolla tehnyt hygienia passi kokeen netissä, niin sain sitten ihan luvan kanssa työskennellä keittiössä. Siinä sitten asiakkailta ottelin tilauksia, tein hieman ruokaa (huom. sandwichejä ja ranskalaisia.), tarjoilin ja pääsin käyttämään kassaakin! Rahojen kanssa tuli kyllä vähän ongelmia kun nuo punta ja pence kolikot ovat niin eri kokoisia kuin eurot, niin siinä sai aina vähän aikaa pähkäillä että mikäpä näistä nyt on 1 puntaa, 5 penceä ja mikä 1 penniä. Vähän kyllä on tullut ikävä euroja juuri tuon kolikkojen tunnistamisen vaikeuden takia. :D 

Asiakkaita on kyllä siis tällä viikolla riittänyt ja siinä samalla päässyt ihan kunnolla harjoittamaan omia asiakaspalvelutaitoja, kun on täytynyt kuskailla teetä, kahvia ja pientä purtavaa joka päivä kokoushuoneesta toiseen ja pidettävä asiakkaat tyytyväisinä. Olen nyt siis saanut tehdä paljon enemmän ja tärkeämpiä tehtäviä kuin ensimmäisillä viikoillani täällä, kuten huonevarauksia ja excel/word asiakirjoja. Kyllä sitä on huomannut itsekkin miten ei enää tarvitse joka tehtävästä ja asiasta kysellä että "meneehän tää varmasti näin ja teenkö tän asian oikein?". Englannin kielikin on jo ihan pureutunut mun aivoihin jokapäiväsissä asioissa, ja niinkuin tuo meidän Liverpoolin yhteysopettaja Jeanettekin sanoi viime viikon tapaamisessamme, että minähän puhun jo ihan kuin paikalliset! Ei sitä itse välttämättä huomannut kunnes siitä joku huomautti, ja tottahan se on. Oon melkein jo Liverpoolilainen ja todellinen Scouser (huom. melkein)!

Viikot on kyllä alkanut menemään ohi ihan tajuttoman nopeasti, ja voin vain kuvitella kuinka nopeasti nää meidän viimeiset viikotkin täällä vilahtaa ohi. Kyllä sitä pikkuhiljaa haluaisikin näin 5 viikon jälkeen jo kotiin nukkumaan omaan sänkyyn (täällä mun patjasta tökkii jouset selkään! nice) ja tuttuihin maisemiin. Harmittaa kyllä kun ei ole ollut rahaa tai jaksamista lähteä käymään kiertelemässä enemmän tätä Liverpoolia ja läheisiä kaupunkeja... Työpäivisin ei iltaisin jaksa liikkua mitään muuta kun kaupan, keittiön ja sängyn väliä ja viikonloput menee meillä kummallakin aika paljon nukkumalla. Toivottavasti sitä pääsisi/jaksaisi vielä viimeisillä viikoilla käydä oikeasti kiertämässä paikkoja enemmän ennen lähtöä, sillä muuten jää jälkeenpäin harmittamaan että mitä sitä jäikään näkemättä! 

Nyt rupee kyllä kellokin täällä taas näyttämään sen verran että on mentävä nukkumaan ja henkisesti valmistamaan itseään taas huomista kokousrumbaa varten. Huomenna taas auttelen kahvilan puolella ja aamupäivästä Jeanette ja suomalainen yhteysopettajamme Rea tulevat käymään minun ja Jennin työpaikoilla ja katsomassa meidän pieniä asuntolayksiöitämme! Sitten pääsee taas viikonlopun viettoon ja tavoitteena meillä on kyllä Jennin kanssa tänä viikonloppuna käydä jossain museossa sivistämässä itseämme, täällä kun ne ovat ilmaisia. Terkkuja sinne lumen keskelle toivottaa yksi kateellinen täältä pimeästä kaatosateesta!



The Rotunda, eli tuolla tulee päivät vietettyä.

Alakerran bistrosta saa hyvät työeväät!
 Soup of the day + toast £2.00

Meidän keittiön aamuiset näkymät on ihan kivat!

Huono kuva, mutta Rotunda Bistro,
 jossa tänäänkin pääsin työskentelemään!




Viimeisenä keskiviikon tunnelmia Zoen järjestämästä Networking Mums tapaamisesta, jossa yrittäjä-äidit/naiset jakavat keskenään ideoita yrittämisestä ja keräävät kontakteja! Networking Mums on siis Zoen (kuvassa ensimmäinen oikealla) perustama "yhteisö" jota hän pyörittää ja järjestää tapahtumia ja kokoontumisia. Kerrassaan ihania naisia kaikki ja oli hauskaa päästä heidän kanssaan keskustelemaan yrittämisestä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti